• Etusivu
  • Isännöitsijä

Viikon kysymys: Epämiellyttävä haju porraskäytävässä - mitä tehdä?

Rakentajan toimitus
Kaupallinen yhteistyö
Jurinet Oy logoJurinet OyLue lisää
Päivitetty 03.12.2024
taloyhtiö-asunto-osakeyhtiö-omataloyhtiö

Asun kerrostalossa, jossa kaksi asuntoa/kerros. Naapurillani on viisi kissaa. Nyt jo parin kuukauden ajan on porraskäytävässä leijunut yököttävä kissan pissan haju. Toki ennenkin on ollut muutaman päivän hajuongelmia. Naapurilla on tapana säilyttää kissanpissan vaihtopusseja ulko-ovensa lähellä ja viedä sitten pois, kun on asiaa ulos. Olen laittanut asukkaalle pari kohteliasta kehotusta tehdä ongelmalle jotain. Hän ei vastaa myöskään ovikellon soittoon. Haju tunkeutuu jo oman asuntoni eteiseen, kun kuumuuden takia on pidettävä ikkunat raollaan ja parvekkeen ovi auki. Isännöitsijälle olen myös kertonut ongelmasta, ottaa yhteyttä, kunhan ehtii, oli isännöitsijän vastaus. Ystävät ja yläkerran naapurit yökkäilevät kanssani.

Keneen otan yhteyttä, jotta hajuhaitasta pääsee eroon?

Vastaus:

Hei,

jollei isännöitsijä reagoi asiassa, voit olla yhteydessä yhtiön hallitukseen. Hallitus voi antaa osakkaalle kirjallisen varoituksen toiminnan johdosta. Yhtiökokous voi päättää huoneiston ottamisesta yhtiön hallintaan, jos toiminta ei pääty varoituksen antamisen jälkeen.

Kysymykseen vastasi:

MARKUS TALVIO
Toimitusjohtaja, OTM
Kiinteistölakimies
Jurinet Oy Lakiasiaintoimisto

"Tämä vastaus on annettu vain kysymyksestä ilmenevien seikkojen perusteella tuntematta asiaan liittyviä yksityiskohtia. Vastauksessa ei näin ollen ole voitu huomioida kaikkia asian ratkaisuun vaikuttavia seikkoja. Jos käytät tätä vastausta jossain muussa asiayhteydessä ei vastauksen laatija ole siitä vastuussa. Jos haluat lisätietoja, ota yhteyttä vastauksen laatineeseen juristiin, puhelin 029 009 2590."

Tarvitsetko lakimiestä avuksi kokoukseen?

Antamasi tiedot välitetään artikkelissa mainitulle yritykselle jatkokäsittelyyn.

Jurinet Oy
Isännöitsijä
taloyhtiön hallinnointi
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen OMAtaloyhtiö-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Onko taloyhtiöllä oikeus keskeyttää osakkaan remontti?
Taloyhtiö on valtuuttanut osakkaan hoitamaan ullakkolaajennustaan rakennusvalvonnan suuntaan. Osakkaan on pitänyt pitää taloyhtiö tietoisena kaikista viranomaiskatselmuksista, toimittaa ajantasaiset suunnitelmat taloyhtiölle ja järjestää katselmukset piiloon menevistä rakenteista. Kaikkia näitä vaatimuksia on laiminlyöty. Onko taloyhtiöllä oikeus keskeyttää osakkaan rakennustyöt, jos näitä vaatimuksia ei toteuteta useasta pyynnöstä huolimatta? Rakennusvalvonta ei voi kuulemma keskeyttää töitä, ellei työt ulotu lupasuunnitelmien ulkopuolelle.
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Mitä tehdä, kun yöhäirinnälle ei tule loppua?
Kun säätiö osti naapuriosakkeen, niin rappumme muuttui kuin päihdeasuntolaksi. Yöllä ei voinut nukkua. Isännöitsijä ei halunnut puuttua asiaan, vaikka rappuammekin hajotettiin ja talo yritettiin sytyttää palamaan. Lopulta säätiö itse toimitti häädön otettuani suoraan yhteyttä sinne, mutta tilalle järjestettiin vielä vaikeampi häirikkö. Olen menettänyt terveyteni tässä rumbassa. Säätiö ei enää vastaa, eikä isännöitsijää tai taloyhtiötä kiinnosta. Kaksi naapuria on jo muuttanut pois. Itse en voi muuttaa, en voi kantaa raskaita tai pakata. Lähes 10 vuotta tätä menoa on aivan liikaa. Nyt "valituskaverinikin" muuttaa pois ja jään yksin. Onko säätiöllä ylivalta? Mitä tehdä?
Kerrostalo alhaalta kuvattuna
Kaikki eivät halua osallistua remonttiin - mitä tehdä?
Erillistalon ja paritalon yhtiössä tulisi tehdä perustason ylläpitämiseen kuuluva parvekeremontti. Erillistalon osakas ei halua sitä nyt. Voiko hallitus päättää että remontti tehdään nyt vain paritaloon, ja myöhemmin erillistaloon?
Helsinki ylhäältä päin kuvattuna
Yhtiökokous: osakkaan kyselyoikeus hallituksen hankintaratkaisuista?
Meidän taloyhtiöön ilmestyi kallis ulkogrilli, jonka hinta oli noin 8000 euroa. Hankinta oli hallituksen omaosto ja perusteena oli, että syksyllä järjestämme Grillijuhlat. Käyttöaste on pieni, ja tietääkseni ketään lähellä olevia osakkaita ei ole kuultu. Kysymys: onko minulla oikeus tutustua hallituksen pöytäkirjoihin? Lisäksi meidän taloyhtiössä poistettiin vinossa oleva tamppausteline, Isännöitsijä ilmoitti että tulee asennettavaksi uusi. Tästä ilmoituksesta on jo kulunut reilut puolivuotta. Taloyhtiössä on kyllä useita tamppaustelineitä, ne ovat jakautuneet tasapuolisesti, mutta tästä puuttuvasta telineestä aiheutuu lisäharmia muille osakkaille pölyhaitat ym. Onko minulla oikeus tutustua hallituksen pöytäkirjoihin tässäkin asiassa, vai onko tämäkin ollut keskustelun aiheena..
20224_77770.jpg
Miksi en saa grillata parvekkeella?
Taloyhtiön järjestyssäännöissä on maininta, että parvekkeilla ei saa valmistaa ruokaa.Onko taloyhtiön tosiasiallisesti mahdollista määrätä parvekkeen käytöstä näin rajoittavasti? Mielestäni ruuan valmistusta parvekkeella ei voi kieltää säännöissä, ei edes grillaamista parvekkeella, koska myös grillaaminen on mahdollista suorittaa paloturvallisesti. Oheishuomiona, että kaasupoltin keittiössä on ihan ok, mutta parvekkeella siihen suhtaudutaan vaarallisena asiana.Eikö säännön voima ole vain asioilla, joihin taloyhtiöllä on tosiasiallisesti päätösvaltaa lain perusteella? Muita asioita, joiden mukaan asukkaiden toivottaisiin elävän ja toimivan, pitäisi selkeyden vuoksi kutsua esimerkiksi talon tavoiksi.
20224_77916.jpg
Kiinteistöverot ulos­mittauksessa - voiko isännöitsijää hakea korvaus­vastuuseen?
Mikä on isännöitsijän vastuu tilanteessa, jossa taloyhtiö on ajautunut tilanteeseen, että luotollinen tili on kunnolla miinuksella ja talonyhtiön kiinteistön tiedoista löytyy ulosmittausmerkintä, eikä isännöitsijä ole kertaakaan tilikauden aikana ottanut tilannetta taloyhtiön osakkaiden tai hallituksen kanssa esille?Entä mikä on toiminnantarkastajan vastuu edellä kuvatussa tilanteessa hänen antaessaan lausunnon, jonka mukaan mitään huomautettavaa ei ole löytynyt? Voiko luottotietojen menettämisestä vaatia em. kuvatussa tilanteessa isännöitsijältä ja toiminnantarkastajalta korvausta ja onko jokin kaava, jolla korvauksen suuruus lasketaan?Lisäkommentti:Kiinteistö on ulosmitattu maksamattomien kiinteistöverojen vuoksi. Lisäksi perinnässä noin 15 000 euron edestä laskuja pidemmältä ajalta ja vesilaskut 2 vuoden ajalta. Paljon on maksettu pieni osa laskuista, jotta vältyttäisiin ulosmittaukselta.Näitä virheitä nyt korjataan ylimääräisellä yhtiövastikkeilla/vastikkeen korotuksilla ja tavallaan syyttömätkin, jotka ovat taloon tulleet isännöitsijän vaihdon jälkeen maksavat edellisten virheet. Olisikohan isännöitsijä/hallitus mitenkään korvausvelvollinen?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
OSZAR »